19.2.2009

Nyt. (Varoitus: sisältää populismia.)

Rasismi ja ihan silkka junttius on intelligenttiä ("Neekerit Afrikkaan!") ja sitä kutsutaan nimellä maahanmuuttokriittisyys. Talvella pyöräilystä sakotetaan. 13-vuotiaan bikineihin verhottua kroppaa on sopivaa esittää ja arvostella yökerhossa. Nina ja Timo T.A. saavat oman tv-ohjelman. Persut haluavat hylätä uuden ulkomaalaislain ja pistää maahanmuuttajat räveksimään kattoon. Suomessa on 10 000 asunnotonta ja Kuopion yliopiston katolta ilmastointikanavan kohdalta löytyi kuollut mies ("Ohhoh!"). Turkka on 2000-luvunkin suuri radikaali. Vanhojentanssien kunniaksi ajellaan limusiinillä. Vanhusten, lasten ja vammaisten hoitoa arvostetaan - siis tarkemmin sanottuna sitä, että joku tekee sen ilmaiseksi. Jollakulla suomalaisella voi olla HIV tietämättään ("Mitä, suomalaisellako?"). Yliopistolain uudistuksen sisältö ei tunnu kiinnostavan valtaosaa yliopisto-opiskelijoista. Nälänhädän ja äärimmäisen köyhyyden poistamiseen maailmasta tarvittaisiin - anteeksi maalaisuuteni, huomenna matkustan kilometrin Tampereen keskustaan - vitusti vähemmän rahaa, kuin nyt laitetaan ympäri maailman "elvytykseen". (Kuka on se kuoleva, ketä elvytetään?) HS-raadin mukaan valtaosa hyvästelisi missikisat ("Ei voi olla totta!"). Miehillä on kuulemma edelleen putkiaivot ja naisella tippaleipä-sellaiset. Emilia Kukkala on mies.

Ei kommentteja: