25.5.2009

Kyttääminen ei kasvata

Joissakin kouluissa käytössä olevasta Wilma-tietojärjestelmästä ja oppilaiden ärsyyntymisestä siihen uutisoitiin jo aikaa sitten. Asia jäi minulta silloin kiireessä kommentoimatta, mutta jäi myöskin niin sanotusti kaivelemaan, joten tulkoon nyt tiettäväksi, mitä mieltä olen moisesta systeemistä. Lyhyesti järjestelmästä: "Wilmaan merkitään tiedot esimerkiksi poissaoloista, häiriköinneistä sekä koepäivistä ja numeroista. Vanhemmat voivatkin seurata lapsensa koulupäivää lähes reaaliaikaisesti."

Ensimmäinen reaktio oli ällistys. Ällistys siitä, miten kiireiset opettajat jaksavat ja ehtivät naputella isoista lapsista, muutamaa vuotta vaille täysi-ikäisistä, edellä mainittuja tietoja järjestelmään. Ällistys siitä, että vanhemmat haluavat rekisteröitynä tuon ikäisten ihmisten elämän joka hetken ja joka teon. Ällistys siitä, että jotkin vanhemmat ja opettajat luulevat siitä huolimatta tietävänsä kaiken nuoren elämästä. (Kyllä nuorten elämään päästään sisälle ihan jotenkin muuten kuin rollittuja kolttosia ja huonoja numeroita näyttöpäätteeltä lukemalla.) Ällistys siitä, että joku luulee sähköistä rekisteriä hyväksi kasvatusmenetelmäksi. Ällistys siitä, että johonkin koulukiusaamiseen ja muuhun nuoren aitoon hätään ei (kaikkien ikävien tapausten jälkeenkään!) saada aikaiseksi puuttua, mutta kyttäykseen kyllä löytyy aikaa ja rahaa. Oliskohan tähän väliin paikallaan yksi Ällistysmies-sarjakuva?

Koepäivien ja -numeroiden naputtelun ymmärtäisin, jos ne merkittäisiin järjestelmään oppilasta itseään varten, eikä tiedoksi tämän vanhemmille. Kuitenkin jotkin oppilaat ovat kommentoineet, etteivät pääse itse edes lukemaan itsestään kirjoitettuja tietoja. Eihän voi olla totta? Jos näin on, niin silloin kyllä mennään yksityisyyden rajojen yli niin että paukkuu. Kyllä nuorella on oltava oikeus tietää, mitä tietoja tästä kyseisenlaisiin järjestelmiin kerätään ja eteenpäin välitetään.

Samoin nuorella on oikeus omaan elämään ja yksityisyyteen siinäkin, ettei vanhemman tarvitse tietää aina ihan kaikkea. Tottakai koulun ja kodin välillä on hyvä olla yhteistyötä ja tiedon hyvä kulkea suuntaan ja toiseenkin, mutta rajansa kaikella. Varsinkin kun tuntuu, että tällainen "rikosrekisteri" on otettu korvaamaan kaikkea muuta normaalia yhteydenpitoa - jota en tosin koulujen resurssipulan tietäen ihmettele. Asiaa voi toki perustella resurssien vähyydellä, mutta ei se sillä sen paremmaksi muutu.

Vastuuntuntoiseksi ei enää yläasteiässä kasveta ankarasti kyttäämällä, koska vastuuntunto ei tarkoita sitä pelkoa, joka on perseessä, kun ajattelee äispän tai ispän lukemaan Wilmasta tehdyistä tuhmuuksista. Eikä vastuuntunnolla ole mitään tekemistä sen kanssa, että lukee kokeeseen ja menee sinne ajoissa vain, kun on ulkoapäin pakotettu. Ei enää yläasteikäisellä. Sitä paitsi, hardliner-häiriköitä joku Wilma varmaan paljon hetkauttaa... Valistunut veikkaus järjestelmän käytön huonoista vaikutuksista: superoppilaat saavat lisää paineita olla aina supereita, häiriköinti ja kilmuilu sekoitetaan keskenään, keskiverto-oppilas saa kärsiä yhdestä mokastaan kohtuuttomasti. Kyllä nuoren pitäisi saada mokailla ilman, että joka moka kirjataan ylös. Eivät aikuisetkaan jaksaisi katsella mokalistojaan, saati antaa muiden katsella niitä. Rikos ja rangaistus -systeemi on jees, mutta pikkumainen ylöskirjaus ei.

Kaiken kaikkiaan en usko, että nuorten rikosrekisteriksi kutsuma järjestelmä voi pidemmän päälle olla mikään toimiva kasvatuskonsti. Tai itse järjestelmässähän ei oikeastaan ole vikaa, vaan sen käytössä. Kuvatun kaltaisen käytön uskon tuovan paljon turhaa katkeruutta opettajien ja vanhempien ja toisaalla koululaisten välille sekä kiinnittävän huomiota vääriin asioihin paljon tärkeämpien kustannuksella. Pikkumainen kissa ja hiiri -leikki sen enempää kuin nuoren elämän läpivalaisu ja näyttöpäätteille rätviminen ei opeta ketään selviämään elämässä. Käsittääkseni kaiken kasvatuksen tarkoituksena on nimenomaan opettaa yksilö selviämään tässä maailmassa ja omassa elämässään, vai olenko käsittänyt ihan väärin?

P.S. Mun läksyjä ei koskaan kuulusteltu, olin aika huoleton koepäivien muistamisessa enkä niistä tehnyt tiliä kotonakaan, yläasteikäisenä tein varmasti sitä sun tätä koulun säännöissä kiellettyä ja tunneillakin kävin väliin aika laiskasti, eikä näistä aina kotiin päin (Emilian neljätoista vee onneksi) kuulluteltu. Silti mun koulu ei mennyt ihan hirveän huonosti. Itse asiassa, se meni aina ihan helvetin hyvin ja enimmäkseen jopa pidin siitä. Eikä musta - kaikesta tästä huolimatta - tullut mielestäni mitenkään ihan kamalan häiriintynyttä.

Ei kommentteja: