10.12.2009

Synninitsepäästö a.k.a. mitäs nyt vittua

Varoitus: Ei sisällä mitään yhteiskunnallisesti missään määrin merkittävää, mutta kohtalaisen joukon vittu-johdannaisia.

Tunnustan. Tämä tauko sekä blogikirjoittelussa että kaikenlaisessa muussa luovuudessa on johtunut siitä, etten ole ihan äsken kokenut omaa osallistumistani, tekemisiäni tai ajatuksiani kovin merkityksellisiksi. (Se ei silti tarkoita, etten seisoisi niiden takana.) Motivaatio osallistua ei ole ollut hukassa, mutta keinot ovat olleet. Eikä todellakaan ole kyse siitä, ettei niitä olisi olemassa.

Olen etsinyt sitä tapaa ja väylää, missä ja miten minulla olisi jotain annettavaa ja vittuuntunut luullessani, ettei ole sen koommin tapaa kuin annettavaakaan. Erityisesti tapa on ollut hukassa. Siis itseluottamus käyttää sitä. Jopa sen rakkaimman, kirjallisen ilmaisun, olen kokenut etäiseksi ja vaikeaksi.

Vituttaa, ettei ehdi millään oppia ja kykene muistamaan kaikkea sitä, minkä haluaisi. Vituttaa, kun ei koe kykenevänsä antamaan mitään kulloinkin käynnissä olevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Oma kykenemättömyyden tunne vituttaa. Vituttaa, kun pohjimmiltaan tietää, että se on paskapuhetta. Että oman osallistumisen jääväys on loppujen lopuksi vain seurausta jostain turhantarkasta superegosta tai muusta psykoanalyyttisesta höpönlöpöstä.

Sekin vituttaa, että minulla on hyvin vähän vastauksia ja huomattavan paljon kysymyksiä. Miksei elämässä riitä, että on vain ja yrittää olla ihminen? Tekee sen minkä jaksaa ilman, että tarvitsee olla paras? Miksi ihmisen arvo määrittyy tai tuntuu määrittyvän yksinomaan sen tuottavuuden ja tekemisten kautta? Eikö ihmisellä ole muuta arvoa? Jos ei, miksi sillä olisi oikeus olla olemassa? Mistä tuotte tähän ne todisteet, jotka todella haluaisin edelliseen kysymykseen liittyen nähdä? Okei. Tiedän kyllä 100-prosenttisella varmuudella omat vastaukseni näihin. Ne olivat retorisia kysymyksiä, joilla yritin hahmotella vitutukseni, minä vs. maailma, luonnetta.

Ai niin, melkein unohdin. Sekös vasta vituttaa, että moni täysi riemuidiootti mekkaloi samaan aikaan, kun itse luulen silkkaa viisauttani vaikenevani.

Ehkäpä tämän ällöttävän henkilökohtaisen, mutta julkisen mojauksen myötä annan itselleni luvan taas olla jotain mieltä ja olla sitä julkisesti. Vetoan ja tulen vetoamaan aina siihen, että vaikka teoreettinen ymmärtämykseni ja tietämykseni maailmasta on vielä hyvin rajallinen (siitä huolimatta, että sitä yritän koko ajan kehittää), niin empiriaa on parikymppiseksi senkin edestä. Ja näillä mennään. Sitä - että tiedän kaikesta kaiken - odotellessa ei kai edelleenkään auta kuin toimia nykyisen järjen ja ymmärtämyksen varassa.

2 kommenttia:

Kari Harju kirjoitti...

Minun piti kirjoittaa yhden ruokajutun jälkeen kuluttamisen etiikasta ja laajentaa siitä yksilön velvollisuuteen tai oikeuteen toimia moraalinsa mukaisesti ja muita vahingoittamatta, siis mm. äänestää vaaleissa, lajitella jätteitänsä, pidättyä hankkimasta kesämökkiä tai pientaloa, matkustamasta lentokoneella jne. Sinä ehdit julkaista sen viimeisen Viikkolehden kolumnisi, joka on erittäin hyvä sekä sisällön että ihan tekstinä. Miksi, koska olen tuon prosessin käynyt itse niin monta kertaa läpi, ja tulen käymään. Et ole laittanut sitä blogiisi (vai onko sopimuseste?), johon voisin linkata. Toki voin poimia sen Viikkolehdestä, kun saan ym. jutun aikaiseksi.

Lupa Rossa kirjoitti...

Ei kai tuossa kummempia sopimusjuttuja lie esteenä. Jotenkin vaan tuntuu, että ne kolumnit ovat sen verran eri juttu kuin nämä blogikirjoitukset, etten ole niitä pistänyt kokonaisina tänne sekaan. Linkit voisin tietysti lisätä johonkin. Mielenkiinnolla kulutusetiikkajuttua odotellen.