21.4.2010

Opiskelen vaikka vittuillakseni

Tänään demottiin Helsingissä maksuttoman koulutuksen puolesta. Harmikseni en päässyt mukaan: poissaolo olisi johtanut tippumiseen eräältä pakolliselta kurssilta.

Tämä kevät on jauhettu korkeakouluopintojen maksullisuudesta. Ajatusta on ajettu läpi - vaikkei sitä sitten yhtäkkiä kukaan ollutkaan ajanut läpi - ja niin edelleen, tyypillistä vastuutonta venkoilua porvaripoliitikoilta. Mutta yhtä kaikki vastustettu on ja puolustettu, ja puhuttu. Enimmäkseen asian vierestä.

Julkinen keskustelu on keskittynyt asian kontekstoinnin ja politisoinnin sijaan ruotimaan opiskelijoiden opiskelumoraalia. Sen sijaan, että puhuttaisiin maksuttoman koulutuksen merkityksestä yhteiskuntamme kehityksessä, tasa-arvoisen yhteiskunnan luomisessa, siitä miten hieno saavutus ja järjestelmä historiallisestikin on kyseessä; sen sijaan, että mainittaisiin sanallakaan koko koulujärjestelmämme erinomaisista puolista, joista nyt halutaan päästä eroon, spekuloidaan yksittäisten opiskelijoiden opiskelumotivaatiolla. Blaa, blaa, blaa.

Ei yllätä. Niin tehdään kaikkien yhteiskunnallisten kysymysten kohdalla nykyisin. Työttömyysongelmat, vanhustenhoidon ongelmat, lastensuojelun ongelmat, päihdeongelmat ja niin edelleen. Olkoon ihan mikä vitun ongelma tahansa, se on aina vain yksittäisen ihmisen ja hänen laiskuutensa tai muun huonoutensa vika. Rakenteissa, politiikassa, talousjärjestelmässä jne. ei tietenkään ole vikaa, eikä niitä näin ollen tarvitse muuttaa. Ehkä asioita ei vain osata nähdä laajemmassa mittakaavassa, ehkä uusliberalistinen propaganda on nielty niin täydellisesti, ehkä usko mediaan puolueettoman yhteiskunnallisen keskustelun luojana ja ylläpitäjänä on nykyisin yksinkertaisesti naiivi.

Mutta opiskelija on laiska, piste. Se tarvitsee keppiä ja pamppua, suunsa avatessaan kumiluoteja ja kyynelkaasua. Mutta niinhän valtakunnassa usein tarvitaan joku hylkiö, jota syyttää kaikesta. Koska liikemiehiä, pörssikeinottelijoita, perijättäriä ja muitakaan oikeita loisia ei saa kutsua laiskoiksi, tarvitaan aina joku muu, jota syyttää verorahojen törsäämisestä, vittumaisista säistä ja ilmastonmuutoksesta. Milloin on luotu myyttiä laiskasta työläisestä, milloin laiskasta maahanmuuttajasta (jota myyttiä tuoreimmat tilastot tosin ikävästi rappeuttivat), viime aikoina jälleen laiskasta opiskelijasta.

Haluatteko kuulla uutisen? Jos laiskoja opiskelijoita jostain löytyykin (saa ilmiantaa, en ole vielä päässyt tutustumaan!), ei heidän opiskeluaan ainakaan kukaan muu maksa. (Tosin nyt puhun vain yliopisto-opiskelukokemuksella.) Opintotuki katkeaa liian vähistä opintosuorituksista, joita on oltava kuukautta kohden vähintään viiden op:n edestä. Ja jos opintotukea nostaa, kuten varmasti useimmat, 9 kuukautta 12:sta, tukikuukausia riittää kuudelle vuodelle. Ei siis kymmenelle tai kahdellekymmenelle. Ei, vaikka vaihtelisi välissä alaa tai koulua kuinka. Tukikuukaudet riittävät jo nyt yhteen maisteritutkintoon. Eivät siis kolmeen tai viiteen. Yhden opintopisteen taas on laskettu vaativan noin 27 tunnin työpanoksen; joskus se on vähemmän, mutta monesti myös rutosti enemmän. Lisäksi opiskeluun kuuluu paljon muuta oppimista edistävää toimintaa, josta ei pisteitä tipu. Jos siis meinaa nostaa opintotukea ja ehkä opintojen suorittamisen lisäksi oppiakin jotain (mikä kai on opiskelun varsinainen tarkoitus?), ei siinä paljon ehdi löysäillä.

Eikä huvitakaan, kun syömalainaa alkaa olla tonneja (ihan ilman että lihomaan olisi päässyt), opiskelupäivät ovat vähintään 12-tuntisia ja mielessä on vain, että milläs helvetillä tässä nyt eläisi. Saati elääkö sitten, kun valmistuu. Tai jos osa-aikatyö (mikä tietysti menee opiskelun edelle, työnantajalle on sun opiskelus se ja sama) vie ajan ja puhdin opiskelulta. Toisaalta: en ainakaan itse koe tilannettani mitenkään erityisen huonoksi, koska olen kuitenkin nuori, terve ja vastuussa vain itsestäni. (Huomio: Moni opiskelija on myös perheestään tai muista läheisistään, sillä eivät kaikki opiskeiljat ole sellaisia parikymppisiä vastuuttomia riähkiäisiä kuin minä.) Ja koen itseni etuoikeutetuksi saadessani opiskella yhtä unelma-alaani. Vaikka opiskelen täyspäiväisesti, en halua opiskelustani mitään palkkaa. Mutta ei, en helvetissä olisi valmis maksamaan tästä riemusta. Ja ihan vain siksi, etten pystyisi. Tämän enempää, kuin maksan nyt. Jos opintotuella tulisi jotenkuten edes toimeen, niin vot. Mutta työtönkin ansaitsee paremmin. Vaikkei hänkään korvauksellaan toimeen tule.

"Mutta kun veronmaksajien rahoilla..." Veronmaksaja se on opiskelijakin. Opiskelija maksaa veroja opintotuestaan, osa-aika- tai keikkatyöstään (melkein jokainen opiskelija tekee jotain työtä myös lukukausien aikana) ja myöhemmin työelämässä veroistaan. Sitä paisi iänikuinen "siellä ne veronmaksajien rahoilla" -purpatus jättää huomiotta yhden pikku jutun. Nimittäin ihan kuin koulutus ei tuottaisi yhteiskunnalle mitään hyvää. Ihan kuin sen ainoa funktio olisi tehdä joidenkin ihmisten elämästä kivaa (joka ei tietysti sekään ole huono funktio). C'mon... Jos kärjistetään, niin vittuakos sitä ihminen lukutaidolla tekeekään. Turhaa hupia. Naisille varsinkin. Eiksje?

Kysymys ei koko debatissa pohjimmiltaan ole mistään muusta kuin tästä: haluammeko kouluttaa kyvykkäitä vai rahakkaita. Jo nyt duunariperheistä mennään harvoin yliopistoon tai akateemisesta perheestä duunarialoille. Luokkarajat ovat oikeasti olemassa. Halutaanko rajoille pystyttää vielä muurit ja vetää piikkilankaa?

Lukukausimaksuja on väliin puolusteltu myös sillä, että opiskelijoiden on sanottu vaativan parempaa opetusta (jonka muka maksullisuus toisi, hah). Ei minulla ainakaan ole opetuksessani suurempaa valittamista koskaan ollut. Koskaan se ei yliopisto-opintojeni aikana ole ollut ala-arvoista, mutta muutamankin kerran erinomaista. Useimmiten ihan vain hyvää. Ja millä tavoin tätä suuresti kauhisteltua yhteiskunnan "taakkaa" opiskelijoista kevennetään sillä, että opiskelijat maksaisivat paremmasta opetuksesta? Aivan vitullista puppupuhetta. Semminkin, kun tausta-ajatuksena on jälleen: rahalla, ja vain rahalla, kuuluu saada kunnon opetusta, sivistystä ja koulutusta. Johan on sivistynyt ajatus.

Lopuksi pieni selvennys blogauksen otsikkoon. En opiskele hinnalla millä hyvänsä ja ensisijaisesti toki aivan muista syistä kuin vittuillakseni. Mutta taitaisin sittenkin opiskella vaikka vain vittuillaksenikin - niille, jotka haluavat pitää duunarien kakarat poissa yliopistojen käytäviltä maisemaa rumentamasta. (Sitä paitsi, kyllä prolebeibet on keskimääräistä hotimpaa porukkaa, että se siitä.)

Ai niin. Ne lukukausimaksut. Voisihan sitä opiskella vittuillakseen ulkomaillakin. Tai sitten ihan vain muuttaa johonkin mukavaan lämpimään maahan tekemään hanttihommia 14 opiskeluvuoden jälkeen, sama kai se mulle. Kyllä fiksut pärjää ilman Suomeakin, mutta Suomi ei pidemmän päälle ilman fiksuja.

P.S. Käsitykseni opiskelijoista, heidän opiskelumotivaatiostaan ja rahatilanteestaan voi myös olla vääristynyt siksi, etten hengaile hirveästi pappa betalar -opiskelijoiden porukoissa. Kai niitäkin on jossain oltava. Mutta yhtä kaikki opiskelujen maksullisuudella ei ole sen jengin opiskelutahtiin tai -motivaatioon mitään vaikutusta. Muiden motivaatioon ja tahtiinhan vaikutus on negatiivinen.

Ei kommentteja: