31.10.2010

Kuraiset arvoni

Facebookissa, tuossa helvetinkoneessa, on, kuten kaikki tiedämme, mitä erilaisimpia sovelluksia. Viimeisimpänä ruudulle lävähti ”Millaiset arvot omistat” -sovellus. En tehnyt testiä, mutta siitä tuli kuitenkin mieliteko arvioida arvoja kuin mitä tahansa omistettavissa olevaa hyödykettä tai turhaketta. Kuten nyt vaikka kenkiä.

Miksi juuri kenkiä, no koska kengät ovat esineiksi harvinaisen tärkeät. Se johtuu siitä, että kengillä on liikkumisen mahdollistajina tai estäjinä melkoisesti merkitystä ja ”mikä on tärkeintä, on liike”.

Suhtautumistani pukeutumiseen ylipäänsä kuvaa pätkä muuan suomalaisartistin vuoden 1978 debyyttialbumin kahdeksannesta biisistä: ”Vaatteista ei tää poika piittaa, rumat vain niillä koreilee. Kunnon kengät kyllä pitää olla, muuten liukastuu peehen.”

Siis.

Arvoni tuntuvat hankittaessa kovahintaisilta, mutta maksavat itsensä vuosien saatossa takaisin. Arvoni ovat ennen kaikkea mukavat ja käytännölliset, mutta arvoista vähänkään ymmärtävän silmään myös melkoisen makeat.

Niissä on ideaa ja niillä on funktio, ne on hankittu harkiten. Minulla ei ole kovin monia arvoja, mutta harvoista arvoistani pidän huolta sitäkin paremmin. Vaikka toisaalta - jos eivät kestä menossa mukana, eivät olleet sen arvoiset.

Arvoni eivät ihan helposti mene pois muodista, jos koskaan ovat jossain sellaisessa mukana olleetkaan. Ne kestävät hyvin aikaa, elämää ja kulutusta. Ne mahdollistavat minulle monipuolisen liikkumisen, vaikka ovat kaukana tervee(llisi)stä.

Arvojani ei noin vain heitetä menemään. Sen sijaan niitä kuuluu paikata ja puhdistaa.

Jos arvot kaikesta huollosta huolimatta meinaavat käydä vanhoiksi, niistä tulee festariarvot. Ne siis otetaan mukaan kesällä pari-kolmipäiväiseen poikkitaiteelliseen kesätapahtumaan ryvettymään. Jos ja kun arvot eivät kestä testissä, ne joutavat roskiin.

Jos ne kestävät, ne kestävät vain jeesusteipin voimin. Jeesuksella paikatuissa arvoissa taas ei välttämättä ilkeä ihmisten ilmoilla kulkea.

Siisteintähän olisi, jos voisi vain juoksennella ympäriinsä aivan arvoitta. Sellainen vain on vähän hankalaa tässä kylmässä maailmassa, jossa pitkä on matka ja kivinen tie päällystetty lasilla ja paskalla.

Oikeastaan arvoista puhuminen on pelkkää pinnallista (pohjallista) läpätystä niin kauan, kuin tie on niin kivinen kuin se monille meistä on.

Ei kommentteja: