21.4.2012

Elämää juoksuhaudoissa

Hihamerkkitapauksen mälväys jatkuu yhä ainakin somen rinnakkaistodellisuudessa sekä Iltalehden kolumneissa. Ennalta-arvattava ja löysä huti on mielestäni vähän tylsä keskustelunaihe. Mutta koska kaikki keskustelijat ovat mielestäni väärässä, olen pakotettu tarjoamaan vastapainoksi muutamia oikeita havaintoja ja mielipiteitä.

 1. Kyllä, apinakin huomaa, että teksti on yritetty kirjoittaa satiirin muotoon. Sen sijaan kyldyyriälykötkään eivät huomanneet, että tekstin ironialta tippuu pohja, kun kirjoittaja kaikesta päätellen on oikeasti sitä mieltä, että ihmisten erottelu on jees.

2. Unohtakaa ne hihamerkit. Niillä ei ole tässä mitään merkitystä. Samassa tekstissä, sen ainoassa vakavassa kappaleessa, kirjoittaja kirjoittaa, että poliisilla on hyvä syy käyttäytyä "vähän gestapomaisesti", siis pysäytellä ihmisiä näiden ulkonäön perusteella. Vähemmistövaltuutettu saa poliisin toiminnasta paljon valituksia. Helena Eronen pitää ihan tosissaan ongelmana valitusten määrää, ei pysäyttelyä, mutta tarjoaa tähän ongelmaan ratkaisua läpällä.

3. En ymmärrä, miksi itkeä siitä, että lehti päättää itse sivuillaan julkaistavan materiaalin. (Terveisiä vaan James Hirvisaarelle, jonka ruikutus saa vienankarjalaisen itkijämummon häpeämään hilpeyttään!) Yksi omakin blogimerkintäni poistettiin US:n blogipalveluista. Epäilen sen johtuneen siitä, että otsikossa pyydettiin tuoretta presidenttiä ulostamaan tekstin minäpuhujan päälle. En itkenyt.

4. Huumorikin voi olla rasistista. Tämä ihan näin toteamuslauseena, vaatimatta minkään kieltämistä tai kenenkään päätä vadille.

5. Sen vaatiminen, ettei huonoa huumoria, huonoa tekstiä tai huonoa tilannetajua saisi arvostella, se vasta pahimmanlaatuista itkemistä onkin.

6. Se, ettei uskalla arvostella edellämainittuja, vaikka haluaisi, koska pelkää, että joku voi sitten arvostella näitä meikäläisenkin tekstejä apua sentään, on pelkuruutta ja älyllistä laiskuutta. En minä pelkää arvostella hyvienkään kirjoittajien tekstejä, jos ne feilaavat yhtä huolella kuin Erosen teksti.

7. Voidaanko keskustella asiasta ilman, että keskustelija on pakotettu valitsemaan seuraavista positioista: a) olen sanoja pelkäävä tosikko, vaadin lakeja, kieltoja ja päitä vadille, b) hymistellen hyväksyn huumorin varjolla kaiken ja ne, jotka eivät purematta niele, ovat tosikkoja, jotka vaativat lakeja, kieltoja ja päitä vadille. Siis: voidaanko keskustella asiasta?

8. Randomnevarin ja poliittisen toimijan, olkoon sitten vaikka vain kansanedustajan avustaja, tekstejä ja lausuntoja arvostellaan eri tavalla. Niin kuuluukin olla. Seppo Rädyn sutkatukset naurattivat, mutta presidentin suusta ne olisivat vähän tyhmiä. Aki Kaurismäen heitto rikkaiden lahtaamisesta olisi kannattanut ottaa keskustelunavauksena eriarvoisuuden kasvusta, pääministerille moinen olisi ollut vähän sopimatonta.

9. Yksittäiset sanat eivät ole kaikki, vaan myös kontekstilla on merkitystä. Kyseisessä tapauksessa konteksti oli tämä: rasistisista mielipiteistään tunnetun kansanedustajan ei-kovin-suvaitsevaisena-hänkään-tunnettu avustaja kirjoittaa julkisuuteen huonosti harkitun tekstin, jossa pitää poliisin gestapomaista toimintaa oikeutettuna.

10. Humoristi! Miksi pyydät anteeksi? Seiso ja kaadu juttujesi takana.

Np. Kohu-63 - Suksikaa vittuun

Ei kommentteja: