29.6.2012

Eräs ilta baarissa

(Kalja)baareissa oleilu on joskus hauskaa, joskus suorastaan hulvatonta, mutta useimmiten yliarvostettua. Tässä kuvaus jälkimmäisestä.

Huomattakoon, että kaikki sekä toveriseurueen sisäpuoliset että ulkopuoliset hyvät läpät on jätetty pois kerronnallis-dramaattisista syistä. Siitä samasta on ympäristöksi valittu mahdollisimman perinteinen räkälä, jossa ei ole tarjolla sen enempää niin minkään sortin sielunravintoa (edes karaoken edestä) kuin ruumiinkaan. Ei keikkaa, ei lihatiskiä, ei midii.

Ja tarina alkaa.

Ensimmäinen tuoppi. Joku tulee kysymään, mitä teen täällä. Vilpitön naama, järjetön kysymys. Ka miltäpä näyttää? Juon kaljaa kavereiden kanssa, kuten sinäkin. Joskus jopa aivan yksinkin ihan siitä ilosta, ettei naisilta ole vaadittu miesseuralaista baariin enää vuosikymmeniin.

Ei riitä. Seuraava urpo tulee kysymään, miksi minä ja ystäväni puhumme siitä mistä puhumme. Kysyn, miksi hän änkeää tuntemattomien ihmisten pöytään arvostelemaan näiden puheenaiheita. Ei vastausta.

Hetken päästä joku sinänsä asiallinen kaveri kysyy, mitä teen työkseni. Toimittaja, vastaan. Aamulehden vai Iltalehden? En kummankaan. Komppaan, ettei niitä toden totta muita olekaan. Oikeasti olen autonkorjaaja. Ilme kirkastuu. Keskustelemme tovin starttimoottoreista.

Jossain vaiheessa treenatun näköinen nuorimies tulee itkemään läskejään, joita ei ole. Hän painaa kuulemma yli sata kiloa. Sanon, ettei kai tuo nyt ole skrodelle miehelle paino eikä mikään, eikös ne pienemmät punnita neuvolassa ja niin päin pois. Ei auta. Pahoittelen, etten osaa terapoida enempää.

Hieman lähempänä pilkkua keski-ikäinen, väljehtynyt konttorirotta ilmestyy jostain toljottamaan naamaani ja mongertaa, että olen liian kova. Että hänen mielestään naisen pitää olla pehmeä. Sanon, että minun mielestäni hänen pitäisi kasvattaa pallit. Mutta että toivon hänen löytävän riittävän muhjun naisen itselleen. Kaikkee on, beibi. Vakka kantensa ja niin päin pois.

Itsehän tapaan kulkea ympäriinsä kertomassa kaikenlaisille vässyköille, että mielestäni miehen pitää olla mies. Mies eikä hiiri. Koska muuten minä syön sen, sillä se on kissan luonto.

Ei, en kulje.

Olen jo lähdössä, kun nuori tekoripsinainen paljeteissaan tuppaa toverillisesti kylkeeni ja kertoo saavansa rahaa riisumisesta, ja että minun vuorostani pitäisi ehdottomasti kieppua tangolla. Sanon, ettei se ole mahdollista jo siksi, että oksentaisin ensimmäisen kiepauksen jälkeen.

Voin käydä huvipuistossakin vain sellaisissa laitteissa, jotka menevät pelkästään eteenpäin. Tai ylöspäin, tai alaspäin - kunhan suuntia on vain yksi. Esimerkiksi vuoristorata on sellainen. Tekoripsinainen ei usko.

Lähden karkuun.

Jalassa uudet yöjuoksulenkkarit. 

Np. Tykopaatti - Hillitty harkittu huoliteltu

Ei kommentteja: