19.6.2012

Terveisiä... Suomesta

En tiedä teistä, mutta minä elän sellaisessa Suomessa, jossa tehdään helvetisti raskasta työtä, mutta ruokakaupassa lasketaan senttejä.

Jossa sairaslomalle ei ole varaa jäädä, vaikka kädet irtoaisivat.

Jossa toimintakykyinen ja -intoinen ihminen passivoidaan äkkiä toiminnan kohteeksi pompottamalla, höpökurssittamalla ja epäämällä mahdollisuus järkevään tekemiseen.

Jossa ei-norminmukaisessa palkkatyössä oleva tippuu heti paarialuokkaan.

Jossa tavan palkkaduunari tulee nippa nappa toimeen palkallaan - jos tulee.

Jossa monesta työstä - näkymätön työ, hoivatyö, kulttuurityö, järjestötyö, sivistystyö ja niin edelleen - ei saa palkkaa edes sen verran, että sitä pystyisi tekemään.

Jossa yliopisto-opiskelu alkaa jälleen valikoitua keski- ja yläluokan etuoikeudeksi.

Jossa köyhän kakaroilla ei ole varaa harrastaa, paitsi sellaisia harrastuksia, jotka eivät hienoperseiden kaupunkitilaan sovi.

Jossa esimerkiksi sellaisella perustarpeella kuin asunto saa keinotella vapaasti.

Jossa "yhteiskunnallinen ongelma" on jonkun mielestä se, ettei jokaiselle tissiposkelle kanneta pimperoa kotiovelle.

Jossa kaikilla ei ole varaa mennä lääkäriin tai syödä välttämättömiä lääkkeitä.

Jossa ei ole mitenkään tavatonta kuolla väkivaltaisesti tai tapaturmaisesti ennen aikuisikää.

Jossa köyhän on parempi olla vähintään uusi jeesus, koska köyhän on oltava.

Jossa jokainen rööki, perjantaipullo, lauantaimakkara ja duunikilometri on suurennuslasin alla, suuremmista synneistä puhumattakaan.

Jossa politiikasta on tullut pelkkää identiteettipolitiikkaa.

Jossa politiikka ei ole politiikkaa vaan vaihtoehdottomuutta (ks. hallituksen europolitiikka).

Jossa on freesiä vaatia ainutlaatuisen luonnon tuhoamista (ks. peruskeskustaoikeiston ympäristökannat).

Jossa on rohkeaa hyökätä itseä tavalla tai toisella hankalammassa asemassa olevien kimppuun: kerjäläisten, maahanmuuttajien, vähemmistöjen, väkivaltaa kokeneiden, päihdeongelmaisten...

Jossa tyhmyydellä ylpeily on nerokasta keskustelunherättelyä.

Jossa keskustelun irvikuvasta käypä mölinä on joku arvo sinänsä.

Jossa hulluilla on kovimmat äänet, mutta niinhän maailmassa yleensäkin.

Jossa ei kannata olla päästään vialla, koska itse- tai joukkomurha tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin hoito.

Jossa neuvolatoimintaa supistetaan, perheiden elämää kurjistetaan ja sitten mehustellaan paarialuokan sterilisaatiolla.

Jossa jo ala-asteella aletaan jakaa lapsia tasoryhmiin.

Jossa koko hyvinvointivaltio-nimisen projektin kusseita kuunnellaan yhä talousneroina.

Jossa eniten paskaa niskaan saavat ne, jotka kantavat vastuun toisten virheistä.

Jossa kokoomus on yhä suurin puolue. Tirsk.

Jossa suurin kuviteltavissa oleva synti on piirtää seinään.

Jossa pääpamput vasemmalta oikealle - enimmäkseen silti oikealle - elävät kaukana siitä todellisuudesta, missä yhä kasvava osa ihmisiä elää.

Jos olisin Hugo-peikko, sanoisin, että herää pahvi, nyt on tosi kyseessä.

Se tarkoittaa, että siinä vaiheessa alkavat ne tuloerot kutittaa haitarin yläpäässäkin, kun ei tee kravatti kaulassa mieli mennä ihan joka lähiöön.

Np. Irwin Goodman - Terveisiä perseestä

Ei kommentteja: