27.4.2013

Hyvät ihmiset ovat helvetistä

Hajanaisia merkintöjä jonkun tärkeämmän paperin reunasta.

Varmin merkki siitä, että joku on yksisilmäinen ja kiihkomielinen vouhottaja on, että tämä väittää olevansa objektiivinen, neutraali, (mihinkään) sitoutumaton, puolueeton pragmatisti tai realisti. Ideologia on aina vahvimmillaan siellä, missä sen olemassaoloa yritetään piilottaa - niin ideologia toimii.

Siksi sanon aina varmuuden vuoksi olevani kommunisti, anarkisti tai jotain muuta irstasta.

Nimittäin niin kauan kuin ihminen on ihminen (jo tätä on tosin monen ilmeisen vaikea hyväksyä), joka katselee asioita ihmisen vinkkelistä eikä Olympos-vuorelta tai pilvenlongalta, hän on väistämättä aina puolueellinen, sitoutunut (johonkin), kallellaan johonkin ja kannattaa joitain asioita joidenkin toisten kustannuksella.

Keskikohtaa ja puoleetonta maaperää ei ole olemassa. Ei tässä maailmassa.

Suurinta mahdollista objektiivisuutta on, ettei vaikene lähtökohdistaan, sitoumuksistaan ja suhteistaan. Vaikenemista vain on vaikea tunnistaa, koska paras sumutus on tietysti sumutus, jota kukaan ei huomaa. Se on vähän kuin kaikkien yhteistä hyvää tahtovien poliitikkojen pörssiomistusten piilottaminen. Eniten kertoo aina se, mikä jätetään kertomatta.

On vanhastaan tiedetty totuus, että tyhmä luulee tietävänsä, viisas tietää luulevansa. Tyhmä kuvittelee tietävänsä paljon, viisas ymmärtää, ettei ymmärrä paljon vittujakaan mistään. Samalla tavoin viisas ymmärtää inhimilliset rajoitteensa siinä, kun tyhmä kuvittelee olevansa joku jumalallinen valon ja totuuden sanansaattaja, oli "totuus" sitten uskonnollinen eli ei. Tai sitten hän kuvittelee ja väittää olevansa maltillinen, rationaalinen "järjen ääni".

Ja tässä hän tekee suurimman mahdollisen virheen. Hän nimittäin ei koskaan huomaa omaa asemaansa suhteessa muihin. Hän ei hahmota omien tekojensa ja sanojensa konkreettisia seurauksia. Ja kuitenkin, konkretia on ainoa, millä on merkitystä.

"If you are neutral in situations of injustice, you have chosen the side of the oppressor. If an elephant has its foot on the tail of a mouse, and you say that you are neutral, the mouse will not appreciate your neutrality." - Desmond Tutu

Itselläni on kaikessa elämässäni ollut suurin piirtein yksi moraalinen ohjenuora (nytkin valehtelen, kaikilla niitä on väkisinkin useampia): ettei toimintani koskaan ainakaan heikentäisi itseäni tavalla tai toisella kehnommassa asemassa olevien asemaa entisestään, mieluummin toisin päin. (Turha väittääkään, että olisin siinä aina onnistunut - todisteeksi riittävät jo yksin tennarini, made in China.) Tosin moraalista puhuminen on ylipäänsä perseestä, koska:

"Me emme tarvitse moraalia osataksemme auttaa, rakastaa, olla ystävällisiä, hymyillä, kärsiä toisen tuskaa. Mutta sen sijaan me tarvitsemme kovaa moraalia voidaksemme tehdä pahaa hyvällä omallatunnolla." - Yrjö Kallinen

Eiköhän kaikilla riittäne mielikuvitusta miettiä kaikkia niitä pahoja tekoja, jotka on tehty moraalin nimissä. Ei koskaan, ei missään tapauksessa vallanhalusta, kostonhimosta, pelosta, sadistisesta nautinnosta tai muusta syystä, vaan aina moraalin nimissä. Kun on tämä "moraali", jota on suojeltava. Usein etuliittellä työ- tai seksuaali-.

Se moraalista. Oikeasti en tiedä siitä mitään, joten parempi vaieta. Ikänsä työttömien nälkäänsä itkevistä lapsista huolissaan ollut Kimmo Sasi osannee konsultoida paremmin myös näissä empatia-asioissa.

Kukaan ei vaikuta niin rehelliseltä ja vilpittömältä kuin hyvä valehtelija. (Edeltävällä virkkeellä ei luonnollisesti ole mitään tekemistä sitä edeltävän kanssa.)

Sama päinvastaisuuden laki kuin neutraaliuden lampaannahoissa esiintyviä susia koskee niitä, jotka esiintyvät mielellään hyvän ja kunnollisen ihmisen prototyyppeinä. Minä kammoan sellaisia ihmisiä. Heillä on aina ketunhäntä kainalossa. Useimmiten se tarkoittaa hädänalaisten ihmisten käännyttämistä omaan kapeaan moraaliin tai ideologiaan, oman sädekehän kiillottamista ja toisten yhä alemmas polkemista, alistamista oman nautinnon lähteeksi: "sinä paha, minä hyvä, minä vielä parempi kun tein sinusta kaltaiseni".

Ei oikeasti hyvän ja kunnollisen tarvitse erinomaisuuttaan koko ajan korostaa. Vähän kuten ei puolueettoman tai pragmaattisenkaan. Tokihan sellainen erinomaisuus huomataan huutamattakin, että "minä, minä muuten olen niin saatanan vaatimaton ja nöyrä jätkä".

"-- And the best at murder are those who preach against it
and the best at hate are those who preach love
and the best at war finally are those who preach peace

those who preach god, need god
those who preach peace do not have peace
those who preach peace do not have love --"


Charles Bukowski - The Genius of the Crowd

Tämäkin kirjoitus oli paatoksellista jeesustelupaskaa.

Np. Tragedy - No words

Ei kommentteja: